lauantai 15. syyskuuta 2012

Laitetaanpa tähän yksi kuva jo aiemmin tekemästäni ns, kierrätyskameesta,joka on vanhasta kultakameesta irrotettu,kullan myynnin yhteydessä. Tämä on nimeltään -Neito ja pupuboy. Muutenkin olen käyttänyt erilaisia kierrätyskiviä,joita nyt riittää kullan myynnin ohella.




tässä toinenkin kuva "uusiokameesta"  lisäsin siihen alumiinisen tulenliekin,
"Tunteenliekki"



torstai 13. syyskuuta 2012

Sain tänään tehtyä pikku tuolin hopeasta Japaninmarkkinoita varten. Minulla oli ennestään yksi pikkutuoli, mutta kuulemma haluavat vielä pienemmän-ajattelin, että tehdään.



Tuo ei paina kuin puoli grammaa,se on hyvä näinä kalliin hopean aikoina. Ja voi tehdä kullastakin, ei tule paha hinta. Uskoisin että 50 euroa vois kultasena maksaa... ja hopeisena  15e

tiistai 11. syyskuuta 2012

Eilinen päivä meni aika tohinalla,sulatusta ja langan valssausta. Valmistin yhdelle vakioasiakkaalleni

hopeisia lampukanpidikkeitä ikoneja varten. Olen niitä hänelle aiemminkin tehnyt.


Työn alla oli myös  uusi mansetti vanhaan lampukkaan. Vanha kun oli asiakkaan mielestä liian moderni. Eli "stailausta" ajassa taakse päin.



maanantai 10. syyskuuta 2012

Jaaha tänään menikin aamupäivä tekemällä kultaisen kalvosinnapin hukkuneen tilalle. lauantaiaamuna hioin siihen spektroliitin valmiiksi.


Iltapäivä menikin valikoidessa  työt englannin näyttelyyn Dorsetissa. Nahkalaukkuja 8 kpl ja koruja aika nivaska...

www.harrisyrjanen.fi

lauantai 8. syyskuuta 2012

Tänään lauantaina valmistelin muutamaa kaulakorua Englannissa pidettävää näyttelyä
varten .Näyttely Lyme Regis nimisessä kylässä etelärannikolla galleria Malt Housessa.
Sinne lähtee kaksi kuvataiteilijaa ja yksi tekstiilitait, Savonlinnasta.Minä en lähde paikanpäälle. Näyttely avautuu 18.9 ja siitä kolme viikkoa avoinna.
Myös nahkalaukkuja lähetän sinne.


Hei  ,aloittelen tätä blogin kirjoittelua pikkuhiljaa. Tarkoitus ei ole kirjoitella joka päivä,vaan
silloin kun tulee jotain mielenkiintoista mieleen. Nyt on ajankohtaista mainita näyttelystämme joka on Tukholmassa  Suomi-instituutissa lokakuun puoleen väliin.
Eli meitä on mukana kolme koruntekijää: Matti Mattsson, Eero Lintusaari ja minä, Harri Syrjänen
Tukholmassa avautui samoihin aikoihin toinenkin suomalaisten korunäyttely, Korutaideyhdistyksen näyttely Galleria Platinassa.